Vireystila ja uni

Riittävä ja laadukas uni ovat edellytyksiä niin toimintakyvylle kuin psyykkiselle hyvinvoinnillekin. Kaikki varmasti tietävät sen tunteen, kun väsyneenä ei mikään tahdo onnistua. Ajoittainen väsymys on silti normaalia ja huonompiuniset yöt osa elämää. Täysin yleistä on myös se, että iän myötä unen laatu ja rakenne muuttuvat ja esimerkiksi yölliset heräilyt yleistyvät. On kuitenkin tutkittu, että unettomuus on usein seurausta joko psyykkisistä tai somaattisista oireista, eikä itse ikääntymisestä. Tämän vuoksi unettomuuden pitkittyessä on tärkeää hakeutua lääkäriin ja pohtia unettomuuden syitä. Unilääkkeet ovat ainoastaan lyhytaikainen ratkaisu.

Lisätietoa unesta saat alla olevista linkeistä.

Lukuavustin

Tämä sivusto tukee helppokäyttötoimintoja, joita ovat mm. tekstin muuttaminen puheeksi ja tekstin suurentaminen. Käytä sivun oikeassa alareunassa olevan työkalurivin kuvakkeita.